sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Paljon on liikaa

Ette tiedäkään kuinka upean luomuksen näin silmissäni, kun lähdin toteuttamaan tätä korttia. Jatkossa pitäisi ilmeisesti piirtää fantastiset korttisuunnitelmat paperille, niin luomukset saattaisivat näyttää upeilta vielä valmistumisensa jälkeenkin...

tiistai 24. tammikuuta 2012

Possun vesirokko ja lehmän suojaväri niityllä

Viikonloppuna olimme Turun suunnalla juhlimassa kummipoikamme 2-vuotissynttäreitä. Ja tottakai päivänsankarille vietiin tuliaisia, muunmuassa tämä ihastuttava onnittelukortti.

Olen käyttänyt kortissa esiintyviä Greetin farmin eläinleimoja kovin vähän, koska en oikein osaa värittää leimakuvia. Ilokseni hoksasin, että eihän niitä tarvitsekaan värittää, kun käyttää eri värisiä askartelupapereita ja leimaa kuvat niiden päälle. Tadaa, värit tulevat ihan itsestään. Lehmän, hevosen ja possun kuonot leimasin uudelleen vaaleanpunaiselle kartongille ja asettelin alkuperäisen kuvan päälle kohotarroilla. Hevosen häntä ja harja sekä kanan töyhtö saivat myös oikeat värit samalla menetelmällä. Kortista tuli niin ihastuttava, että pidin sitä kotona esillä ennen kummipojalle viemistä.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Harmautta harmauden keskelle


Jo moneen kertaan mainostetut Uudet Askartelutarvikkeeni in action again. Tällä kertaa hain tyylikkyyttä harmaan ja valkoisen kombinaatiolla - ja melko (omaa) silmää miellyttävän lopputuloksen tästä sitten sainkin aikaiseksi... Paitsi että tämä näyttää mielestäni enemmän suruvalittelukortilta kuin onnittelukortilta. LOL!

Enivei, korttipohja on Papermanian Capsule Collectionia: Pakkauksessa on A5-kokoisia pintakuvioituja korttipohjia 75 kappaletta ja ne kaikki ovat eri värisiä! Tämän helmen löysin Suomalaisesta Kirjakaupasta ennen joulua. Läpikuultavalle paperille embossasin tekstiä Artemion taustaleimalla. Lintu (jota mieheni nimitti puluksi) on kuva-arkista joka tuli MME:n Meadowlark Down paperisetin "kaupanpäällisenä".

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Fillarilove


Olen täysin hurahtanut polkupyöriin. En niinkään niihin oikeisiin poljettaviin, (sillä en edes omista polkupyörää tällä hetkellä, koska joku pitkäkyntinen vei omani jo kesällä 2010. Ja pyöräraasu ei ollut kuin vuoden vanha!!! Perkuleen roistot!) vaan sisustuksellisesti - miniatyyreihin ja kuviin. Ja mitä mummiksempi, sen parempi. Polkupyörissä on jotain romanttista - ja ne tuovat mieleen kesän! 

Olohuoneessamme on tasan kaksi koriste-esinettä.
Tällaiset: 


Isomman pyörän koko korkeussuunnassa on noin 15 cm ja olen ostanut sen muutamia vuosia sitten kankaanpääläisestä kaihdinliikkeestä, joka pitää toimistonsa ohessa pientä (ja aivan ihanaa) sisustusliikettä. Pienemmän mieheni on saanut joskus edesmenneeltä mummultaa syntymäpäivälahjaksi. Mieheni pyörässä on ajan patinaa, sillä on leikitty niin ahkerasti, että osat ovat irtoilleet ja sarvetkin ovat jokseenkin vinossa.

Lisäksi Piikkikruunu viettää lokoisia talvipäiviään näin:


Tämän pyörän ostin aluksi ulkokukkia varten, mutta koska se sopi niin mainiosti Piikkikruunun kannattelijaksi ja sisustuksen sävyihin, eihän sitä ulos raaskinut laittaa. Ostopaikasta en ole aivan varma, mutta muistaakseni Kodin Terra.

No niin, tässä riittävästi esipuhetta tänään esiteltävään korttiin (ja siihen, miksi otsikon nimi on Fillarilove). Niin kuin aikaisemmin jo mainitsin, olen aloittanut askarteluvuoteni tarviketäyteisemmin ja ylläolevassa kortissa on käytetty runsaasti uusia tarvikkeita. Leimasin on sellaisesta setistä kuin Timeless Journey - Unmounted. Se on uusi - ja ihastuttava, kerrassaan! Leimakuvan ja onnittelutekstin olen embossannut. Olen sen verran uusi tulokas korttiharrastajana, että embossaustekniikka on minulle uutta, samoin siinä tarvittavat materiaalit. Myös taustapaperi on uutukaista MME:n Meadowlark Down paperisetistä. 

Kortista tuli kyllä tyylikäs, mutta milloin mustavalkoinen ei olisi tyylikästä?

maanantai 9. tammikuuta 2012

Tähdellistä

Ystäväni nuorimmainen täytti vuoden joulukuun loppupuolella. Minä tein kaikessa joulutohinassa hänelle kortin...
Ei parasta minua.
Ei lisättävää. Kortista siis.
Juhlat olivat kaikin puolin oikein mukavat ja synttärisankari niin suloinen ja kiltti! Kiitos J:lle viimeisestä!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Talventörröttäjät

Tänä vuonna tuttavapiirissä juhlitaan kolmekymppisiä oikein urakalla. Siispä aloitin korttien teon jo hyvissä ajoin. Mutta huoh, tästä ensimmäisestä tuli kovinkin naisellinen ja synttärisankarit ovat järjestäin kaikki miehiä....

Tässä kortissa kokeilin ensimmäistä kertaa ompelukoneella huristelua: ompelin taustan ruskean kartongin ja pallopaperin yhteen. Ompeleet antavat mielestäni kivaa ryhtiä korttiin. Oikeaan alakulmaan leimasin Stampendousin"tillit" sekoitellen mustaa ja valkoista leimaväriä, jotta kuvasta tulisi elävämpi. Kuvaa kohotin tarrapaloilla, samoin kuin kolmosta ja nollaa. Synttäritoivotukset ovat tällä kertaa englanniksi.

torstai 5. tammikuuta 2012

Punaisia lumihiutaleita

Hyvää tätä vuotta kaikki lukijani! Blogin puolella on ollut hiljaiseloa pidemmän aikaa, mutta lupasin YRITTÄÄ olla ahkerampi bloggaaja vuonna 2012. Katsotaan miten onnistuu... :) Kortteja on jo tänäkin vuonna valmistunut jokunen ja niitä esittelen tässä lähipäivinä.

Mutta ennen sitä, palataanpa hetkeksi vielä joulutunnelmiin. Uusi vuosi on hyvä aloittaa jouluaiheella, koska tuleehan se joulu taas tänä vuonna. Ja eihän vielä ole ollut loppiainenkaan, joten en minä nyt liian myöhässä ole, enhän? ;)


Tällaisilla tervehdyksillä meidän perhe toivotteli hyvää joulua tänä vuonna. Tein kaikki kortit lähes samanlaisiksi, koska 50 korttia on vain helpompi tehdä liukuhihnalla ja ideoitakin säästyy tuleviin vuosiin, kun ei tee kaikkia kortteja erilaisiksi. Kokonaisuus syntyi kokeilujen kautta, mutta idean tiukujen käytöstä sain täältä. Lumihiutalepaperit leimasin itse Inkadinkadon lumihiutalesetillä. Käytin kaikkia pakkauksessa olleita hiutaleita, mutta en sekoittanut niitä keskenään samalle paperille. Pallopaperit ovat iänikuista Artemioa.



Kortit saivat kehuja todella monelta vastaanottajaltaan. Ja sehän piristää askartelijan mieltä entisestään. Kiitos kaikille ihanasta palautteestanne - kauniiden sanojenne saattelemana olen aloittanut uuden, idearikkaamman ja tarviketäyteisemmän askarteluvuoden!