maanantai 21. lokakuuta 2013

Synttärilahjakello

Täällä pohdin rannekellovalintaa jokin aika sitten.
Päätös ei lopulta ollut kovin vaikea, olin oikeastaan tehnyt sen jo tuota kellovalintapostausta tehdessäni. Lisätuki päätökselleni ei kuitenkaan ollut pahitteeksi.
Kiitoksia muuten kommenteistanne tuohon postaukseen silloin!

Päädyin lopulta tähän yksinkertaisen kauniiseen teräksen ja valkoisen yhdistelmään. Kellon ehdottomat plussat olivat yksinkertainen, kaunis kellotaulu ja safiirilasi.

Kellovalintaa tehdessäni emmin kaikkein eniten tuon valkoisen ranneosan kanssa. Ja arvatkaapa vain, juuri se on se, josta tällä hetkellä kaikkein eniten tykkään.

Kellon taustapuolella yhdistyy kaikki oleellinen: usko, toivo ja rakkaus.


Yhdessä asiassa Sabon sivun kuvat uunottivat minua. Tilatessani luulin, että kelloa kehystävä rinkula on teräksen värinen ja kirjaimet on jollain tapaa kaiverretty siihen. Näin ei kuitenkaan ollut.
Verratkaapa vaikka ylempää ja alempaa kuvaa.

Kuvittelin myös, että halkaisijaltaan 30mm kellotaulu olisi ollut  isompi, kun sitä ranteeseeni viivottimella mallailin. Mutta minkäs teet, 30mm = 30mm vaikka miten päin mittaisi.


Olen ollut kellooni erittäin tyytyväinen ja olen sen ansiosta ollut myös enemmän ajoissa. Minulla on nimittäin paha tapa myöhästellä se akateeminen vartti kaikkialta muualta paitsi töistä. Mies oli kirjoittanut korttiin taas niin osuvasti: "...toivottavasti tämä lahja auttaa sinua olemaan ajoissa! ;) ..."

Välillä tuntuu, että hän tuntee minut ärsyttävän hyvin. :)

---

Nyt laittamaan toinen koneellinen pyykkiä kuivumaan, jotta kerkeän ennen nukkumaanmenoa vielä pyöräyttää kolmannen. Kotiuduttiin viime yönä poikien kanssa muutaman päivän Helsingin-reissulta ja pyykättävää on taas enemmän kuin tarpeeksi.
Meillä oli tosi ihana reissu, oltiin siskon perheen luona kylässä ja mukanani oli poikien lisäksi sisko ja veli. Aika suorastaan juoksi, siitä oli taas niin kauan kuin oli viimeksi nähty!
Tunnelmia reissulta myöhemmin, ehkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti